UNELMA OTTELU MIKKELISSÄ

Topi Rytkösen muistokilpailut Mikkeli 9.2.2019.
Aleksanteri Kaipainen otti ensimmäisen matsinsa Y-81
Mikkelin Nyrkkeilijöiden Oskari Kiriä vastaan.
Ennen ottelua jouduimme odottamaan vuoroamme noin 6 tuntia.
Kehään noustessa jännitys oli huipussaa. Viimeiset sanat Aleksanterille oli että
keskity jokaiseen erään erikseen. Ei mietitä loppua.
Ottelu alkoi komiasti Aleksanterin ilmiömäisellä teknisellä ylivoimalla.
Jalkatyö oli kun nyrkkeilynkäsikirjasta. Lyöntejä sateli tasaseen tahtiin ja liike
sai vastustajan hämilleen. Aina kun vastustaja löi, niin Aleksanteri oli jo siirtynyt sivuun ja
jakoi tyylikkäitä vastaiskuja.
Toinen erä meni täysin suvereenisti Aleksanterille. Kiri ei päässyt missään vaiheessa
kiinni otteluun. Osumia Kiri sai koko ottelussa arviolta vajaat kymmenen.
Valmentajana oli komiaa istua kulmassa katsomassa kuinka Aleksanteri toteutti kaiken niin kun oli sovittu. Ei tarvinnut huudella
kehään yhtään ohjeita. Peksin kanssa teimme puolitoista kuukautta todella kovaa duunia Aleksanterin loppu valmisteluun
ensimmäistä matsia varten. Aleksanteri palkitsi tekemisemme komialla voitolla. Ei jäänyt vastustajalle epäselväksi kuka
kehässä määrää ja vie ottelua.